Nykypäivän mies on huomannut, että työelämässä kannattaa olla elinvoimaisen näköinen. Ihonhoito ammattilaisen opastuksella antaa parhaat tulokset.

Moni mies ajattelee ihonhoidosta samalla tavalla kuin salilla treenamisesta: koska treenaa myös salilla ja haluaa kropan olevan hyvässä kunnossa, myös kasvojen pitää olla hyvin hoidetut. Dynaamiset edelläkävijämiehet ovat havainneet tämän ja hoidattavat itseään myös kauneushoitolassa.

Palkitsevaa ihonhoitoa

Kuten muussakin elämässä, myös kosmetiikan ja ihonhoidon maailmassa tiede ja teknologia kiinnostavat miehiä. Tuloksia tekevät hoidot ja tuotteet ovat paras palkinto, jonka ihonhoidolta voi saada.

– Miehet käyvät paljon myös jalkahoidossa. Monet tykkäävät hoitaa jalat kuntoon esimerkiksi ennen golf -kauden alkua, jolloin on mukavampi kävellä pitkiä matkoja. Myös kamppailulajien harrastajat poistattavat mielellään ylimääräiset kovettumat jaloista ja muutkin miehet arvostavat hoidettuja jalkoja. Eräs mies tuli hoitoon, kun vaimo oli valittanut, että karheat kantapäät repivät hänen silkkiyöpaitansa.


Sokerointi & manikyyri sopii myös miehille

Miehet käyvät myös sokeroinnisssa. Monet haluavat poistaa karvat rintakehästä, jos niitä on runsaasti tai jos on vain vähän karvoja, niin mielellään poistetaan ne vähätkin, jotta rintakehä on siistin näköinen.

Selkää sokeroidaan paljon ennen kesää ja rantakautta. Niskan sokerointi pidentää hiustenleikkausväliä, kun pörheä niskakarva poistetaan juurineen. Jalkoja sokeroidaan myös, esimerkiksi triathlonistit, uimarit tai muiden urheilulajien harrastajat käyvät jalkojen sokeroinnissa.

Hyvinhoidetut kädet ja kynnet kuuluvat huolitellun miehen yleisilmeeseen. Säännöllinen manikyyri takaa, että kädet ovat siistit esimerkiksi business -neuvotteluissa.


Tuloksia ensimmäisestä hoidosta lähtien

Miehet pitävät HydraFacialista, koska se on tekninen hoito ja tuloksen näkee heti paitsi ihosta, myös katsomalla säiliötä, johon ihosta poistettu tali, kuolleet ihohuokoset ja mustapäät sekä muu kuona ja lika hoidon jälkeen päätyvät. Uutena tulee nyt HydraFacialin jälkeen käytettävä viilentävä ice -geelinaamio, joka kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Naamion aikana rentouttava jalkapohjahieronta ja halutessa myös miehille sopiva varpaankynsien leikkaus.

Sisleyn hoito miehelle on ylellisen ihana kokemus, koska siinä saa todella rentoutua omissa ajatuksissaan. Samalla tietenkin hoidetaan kasvot kuntoon ja hierotaan jalat.


Mies antaa palautetta

“HydraFacial -hoidon jälkeen iho on paremmassa kunnossa kuin koskaan ja olo on kuin hyvin nukutun yön jälkeen. Suosittelen kaikille kiireisille ja stressaantuneille äijille!” -Max

“Teen töitä dj:nä ja elämääni kuuluu paljon valvomista ja epäsäännöllisyyttä. Musiikin ohella myös kropan ja kasvojen pitää olla kunnossa. Siksi tykkään käydä säännöllisesti hyvissä hoidoissa Boulevard Beautyssa, jossa iho ja kulmat laitetaan kuntoon! Kiitos Minna!” -Mikke

“Kiireen keskellä rentoudun ja rauhoitun Boulevard Beautyssa. Se on arjen luksusta, josta en luovu. Nettiajanvaraus tekee hommasta liiankin helppoa!” -Janne

“HydraFacialilla huokoset kuriin! Ihoni ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä. Minnan rautaisella ammattitaidolla naama kuin naama on priimaa hoidon jälkeen.” -Toni

Lue lisää hoidoistamme http://blvd.fi/palvelut/ ja varaa oma aikasi nettiajanvarauksestamme!

Tervetuloa!

Minna