Boulevard Beautyn perustaja Minna Luostarinen on todellinen kauneusalan moniosaaja. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään hän työskenteli yli 20 vuotta erilaisissa kauneudenhoitoalan tehtävissä, muun muassa kosmetologina, kosmetiikkaneuvojana ja kouluttajana. Minnalle on kertynyt kokemusta myös tuotepäällikön sekä myyntipäällikön tehtävissä kosmetiikan maahantuojien palveluksessa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Minna on koulutukseltaan kosmetologi ja tradenomi. Hän on syventänyt ammattitaitoaan vuosien aikana lukuisissa eri organisaatioiden järjestämissä tuote-, hoito-, markkinointi- ja myyntikoulutuksissa niin Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa kuin USA:ssakin. Minna on asunut ja työskennellyt pitkään ulkomailla ja puhuu useita eri kieliä. Palvelutkin luonnistuvat useilla kielillä; englanniksi, saksaksi ja italiaksi!
Inhimillinen kosketus on asia, joka unohtuu usein tämän päivän kiireisessä elämäntyylissä. Minna vaalii inhimillisen kosketuksen merkitystä ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.
”Olen vakuuttunut kauneudenhoidon ja inhimillisen kosketuksen merkityksestä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Tehtyäni pitkään tuloshakuista työtä huomasin ihmisten suuren tarpeen rauhoittua. Moni kaipaa rentoutusta ja hetken lepoa arjen kiireen keskellä. Tavoitteenani on vaikuttaa positiivisesti asiakkaideni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Annan ihmisille hoitokokemuksen, rentoutumista ja mielen rauhoittumista. Työni on hyvin palkitsevaa. On mahtavaa, kun asiakkaat lähtevät hyvillä mielin ja rentoutuneina hoitolasta”, Minna kertoo.
Anna hetki aikaa itsellesi ja tule Boulevard Beautyyn – räätälöimme sinulle sopivan hoitokokonaisuuden ja kokonaisvaltainen rentoutuminen on taattu.